Etusivu  /   Palvelut
Palvelut

Suunnittelu

suunnittelu

Tärkeintä on tuottavuus

Varaston, työpisteen- ja ympäristön sekä myymälän suunnittelu on vaihe, jossa logistiikan kokonaistuottavuuteen voidaan vaikuttaa parhaiten. Hyvällä layout-suunnittelulla varmistetaan, että tilasta tulee toimiva, keräily- ja kulkureitit ovat selkeät ja että varastopaikat on ryhmitelty kierron nopeuden mukaan.

Suunnittelusta liikkeelle

Suunnitellussa lähdetään liikkeelle varaston simuloinnista.  Perinteisen layout-suunnittelun lisäksi käytämme C-WIS-ohjelmaa, joka kykenee hyödyntämään varaston todellista tietoa ja järjestelemään varaston toiminnot niiden avulla tehokkaiksi.  
Varaston suunnittelussa tuotteet luokitellaan suhteellisen tärkeyden ja/tai keskinäisten suhteiden perusteella. Tuotteet, joita keräillään usein yhdessä, sijoitellaan varastossa lähekkäin.

Yksinkertaisimmillaan tehokkuutta saadaan vaihtamalla tuotteiden paikkoja tai muuttamalla varastointitapaa. Saavutettavat hyödyt voivat olla taloudellisesti merkittäviä.

Pyydä meidät paikan päälle

Toisinaan kokonaisuutta voi olla hankala hahmottaa. Asiantuntijamme tulevat mielellään paikan päälle kartoittamaan tarpeet ja tilanteen. Soita meille ja pohditaan yhdessä yrityksenne tarpeisiin parhaiten sopiva ratkaisu.

Tutustu muiden toteutuksiin

Oikeaa ratkaisua etsittäessä voi olla hyödyllistä katsoa, mitä muut ovat tehneet. Asiakkaillamme on tarvittaessa mahdollisuus tutustua aiempiin asiakastoteutuksiimme.

Varaston kokonaissuunnittelu

  • Layout
  • Kalusteet
  • Toiminnallisuus
  • Keräilyjärjestelmät
  • Materiaalinsiirto
  • Turvallisuus

Teollisuuden toimipisteiden suunnittelu

  • Kalusteet
  • Toiminnallisuus
  • Materiaalinsiirto
  • Ergonomia
  • Konesuojaus
  • Melusuojaus


Asennus ja toimitus

asennus-ja-toimitus

Kun suunnitelmat ovat valmiit, tarjoamme asiakkaallemme koko paketin varaston käytännön toteutuksesta avaimet käteen -periaatteella. Huolehdimme hyllyjärjestelmistä, koneista ja trukeista ja tarjoamme niihin tarvittaessa myös rahoituksen.

Avaimet käteen tai itse tehden

Toimitamme kalusteet asennettuna tai valmiiksi kasattuna. Asentajamme ovat tehtaiden valtuuttamia ja kouluttamia ammattilaisia. Hoidamme kaikenkokoisten varastojen asennukset.

Meiltä saat:

  • Paikallisen asennusporukan ja koulutetut asentajat
  • Takuutyön
  • Kiinteä urakkahinnan
  • Joustavat asennusajat
  • Jälkien siivouksen

Palvelemme asiakkaitamme myös vanhojen varastojen muutos- ja korjaustöissä.

Noutovarasto

Maan kattavin varastomyyntimme palvelee nopeasti tarvittavia kalustetoimituksia, sekä uusissa että käytetyissä tuotteissa.

Näyttely

Näyttely on hyvä tapa tutustua yleisimpiin tuotteisiimme ja/tai käydä läpi toimituksen yksityiskohtia.



Huolto ja ylläpito

huolto-ja-ylläpito

Asiakkaamme saavat säännölliset huollot, nopeat varaosatoimitukset sekä ajallaan suoritetut tarkastukset. Omien huoltotilojemme lisäksi teemme huollot tarvittaessa asiakkaan omissa tiloissa.

Trukkihuollot

Koneiden käyttöikä pitenee hyvän huollon ansiosta. Ennakoimalla vältyt ylimääräisiltä korjaus- ja varaosakustannuksilta sekä kalliilta ja turhilta seisokeilta.

Rental-sopimus kattaa kaiken

Vaivaton, nopea ja edullinen rental-sopimus kattaa kaiken: vuokrat, huollot, varaosat ja ylläpidon. Ennakoimalla varmistat, että trukit pysyvät toimintakunnossa. Kysy lisää myynnistämme.



Koulutus

koulutus

Turvallisesti varastossa –kurssi

Koulutus antaa yleiskuvan erilaisista varastohyllytyypeistä ja rakenteista sekä turvallisuus- ja lisäosista ja myös varaston yleisturvallisuudesta. Hyllyjen turvallinen käyttö, sallitut kuormitukset sekä hyllyjen turvatarkastuskäytännöt käydään läpi asiakaskohtaisesti.

Kuntokartoituskoulutus

Koulutuksessa paneudutaan varastohyllyjen kunnon tarkastamiseen ja hyllyvaurioiden vakavuuden arviointiin sekä yleisimpiin korjaustapoihin. Koulutus perustuu SFS-EN 15635 -standardin vaatimuksiin.

Trukinkuljettajakurssi

Koulutuksessa käydään läpi työturvallisuuteen ja kuljettajan työtehtäviin liittyviä asioita. Lisäksi opetellaan trukin käyttäminen. Hyväksyttävästi kurssin läpäissyt saa itselleen trukinajokortin.

Järjestämme myös yrityskohtaisesti räätälöityjä koulutuksia!



Vuokraus ja rahoitus

vuokraus-ja-rahoitus

Palvelemme asiakkaitamme myös vuokraamalla trukkeja, varastokalusteita ja -automaatteja. Voit vuokrata kalustoa lyhyeksi ajaksi tai pidempiaikaiseen tarpeeseen.  Vuokraus on helppoa ja saat koneen tai kalusteet käyttöösi ilman pääoman sitomista esimerkiksi ruuhka- ja sesonkiaikoina. Pitkäaikainen vuokrasopimus puolestaan mahdollistaa kaluston ylläpitokustannusten tarkan budjetoinnin ja vähentää ylläpitokustannuksiin liittyviä riskejä.

Vaivaton, nopea ja edullinen rental-sopimus sisältää vuokrat, huollot, varaosat ja ylläpidon.

Soita vuokrausasiantuntijoillemme. Autamme sinua löytämään tilanteeseesi parhaiten sopivan vuokrausratkaisun nopeasti ja luotettavasti.

Rahoituspalvelut

Asiakkaanamme voit hyödyntää monipuolisia rahoituspalvelujamme. Vaihtoehtoina ovat kaluston vuokraus, rahoitus/osamaksu ja leasing.



Hyllyjen turvatarkastus

hyllyjen-turvatarkastus

Tarkastukset ovat olennainen osa varaston työturvallisuutta

Varastohyllyjen turvatarkastukset

Turvatarkastuksessa kokenut tarkastaja kartoittaa varaston kaluston kunnon ja turvallisuusriskit. Tarvittavat korjauskohteet selviävät selkeästä raportista, jonka pohjalta uudistukset on helppo toteuttaa.

Trukkitarkastukset

Koneiden käyttöikä kasvaa hyvän huollon ansiosta, korjaus- ja varaosakustannuksia on vähemmän ja vältytään kalliilta ja turhilta seisokeilta. Ennakoiva huolto sisältää määräaikaishuollot, matkakustannukset ja päivärahat, työkalut, aineet ja varaosat.

Trukkiin liitettävien henkilönostokorien tarkastukset

Myös henkilönostokorit ja niiden nostoon käytettävät trukit on tarkastettava ennen käyttöönottoa ja sen jälkeen vuosittain. Tarkastuksen saa suorittaa trukkeihin ja henkilönostoihin perehtynyt henkilö.

Varastoautomaattien tarkastukset

Varastoautomaattien huollot ja tarkastukset suoritetaan vähintään kerran vuodessa tai kun varastoautomaatin ohjain ilmoittaa huoltotarpeesta. Huoltoja ja tarkastuksia saavat suorittaa toimittajan valtuuttamat huoltoliikkeet.

Vioittuneet hyllyt ovat turvallisuusriski!

Säännölliset turvatarkastukset ehkäisevät vahinkoja.
Kutsu asiantuntija paikalle tekemään turvatarkastusta.

Varaston käyttäjä on vastuussa tarkastuksista

Asennustarkastus

Ennen käyttöönottoa on aina suoritettava käyttöohjeen mukaiset tarkastukset.

Säännöllinen tarkastus

Kuormalavahyllyt tulee tarkastaa säännöllisesti hyllystön lujuuteen ja vakauteen vaikuttavien osien osalta.

Määräaikaistarkastus

Hyllystön käyttöohjeen mukainen käyttö tulisi tarkastaa vähintään kerran vuodessa.

Uusintatarkastus

Uusintatarkastus aina vaakapalkkeja tai muuta rakennetta siirrettäessä.